kun telakointiasemilla hehkuu keulat alusten. 

Ne lepäävät kuin haavoittuneet eläimet, niin väsyneet 

niin herää kaupunki saarrettu aamuun päivänsä viimeisen. 

Kohta yöstä aikain marssii hahmot härkäin siivekkäitten 

yöstä muinaisuuden udun, hämärästä painajaisten. 

Kohta aukeavat taivaat, syöksyy alas laumat enkelten 

sylit täynnä salamoita, silmät oikeutta hohkaten. 



Kuningas nojaa kultaiseen käteensä metallitorninsa syövereissä 

kuin auringonlieska on katseensa, sieluton, kalpea, sammumaton. 

Nyt tappion päivänä, tuomion alla hän katselee valtakuntaansa alas 

ja kivisin ilmein hän siteeraa tyhjille seinille vanhaa tarinaa: 



Chorus:

Valomuurin tuolla puolen, nopeuden kantamattomissa 

siellä savuavat peilit yllä kaikkeuden 

Valomuurin tuolla puolen, nopeuden kantamattomissa 

siellä asuu tyhjyys joka meidät yhdistää 



Ilma huoneen väreilee ja käytävillä varjot päilyy, 

hahmo pimeässä oottaa, hiljaisuus, sekin vaikenee. 

Yleisellä taajuudella äänet viimein helähtää 

ja puhuu niin kuin puhuu ääni lopullisen voittajan: 

"Kuningas sä olit maailmoiden, niiden takana pitelit lankoja 

valtias sä olit tahdostasi sai elämä päättyä, jatkaa. 

Päivän päättyessä kuningaskin on heikko kuin kuka tahansa 

kasvoilles pian lankeat ja tahdot viimeisenkin pelastaa." 



Onko maailma rajattu, me sen vankeja; silloin on jumala takana kaiken 

vaiko rajaton, vailla reunaa silloin yksin olemme, vapaita... 

Mitä tehdä siis kun tietää, että tarina on lopuillaan. 

Olkaa viisas, antakaa paikka missä seistä niin kampean maailman paikoiltaan. 



Valomuurin tuolla puolen, nopeuden kantamattomissa 

siellä asuvat ne muistot, jotka meidät rakentaa 

Valomuurin tuolla puolen, nopeuden kantamattomissa 

siellä asuu aika, joka tähän hetkeen valmistaa 

 

Chorus



"Minun hautaani vartioi tuulenhenkäys kevyt 

minun hautaani vartioi pisara aamukastetta. 

Minun hautaani vartioi satatuhatta tappajasatelliittia, 

minun hautaani vartioi teratonni antimateriaa."